MUUSA-hanke

Uutta osaamista, uudenlaista otetta ja yhteisöllisyyttä.

Muusailu inspiroi osallistujia itsensä kehittämiseen itse valitun muusamentorin avulla. Muusamentoriryhmä lähtee kasvumatkalle, jonka suunta ja päämäärä syntyy ryhmästä itsestään hankkeen fasilitaattorien tukemana. Yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemuksen kautta vahvistuu ajatus, että kaikkia tarvitaan ja yhdessä olemme enemmän.

Mikä MUUSA-hanke?

MUUSA-hankkeen tavoitteena on parantaa työelämässä olevien ja sinne siirtyvien osaamista ja kyvykkyyksiä luomalla uudenlaisia osuvia ja puhuttelevia käytäntöjä yksilöllisen, mutta samalla yhteisöllisen kasvun tukemiseksi. Tämä tehdään yrittäjämäisen toimintakulttuurin ja startup-palvelujen hengessä, mutta osallistujien arvot ja tarpeet edellä.

Hankkeen kesto

1.4.2024-30.6.2026

Toteuttajat

Turun yliopiston kauppakorkeakoulu ja
Tampereen ammattikorkeakoulu Oy

Toteutuspaikat

Turku/Varsinais-Suomi
Tampere/Pirkanmaa

Päärahoittaja

Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+)

Muusamentori ja osallistujat – sinä ja muusa ja muutama muu

Hankkeessa luodun MUUSA-konseptin avulla tunnistetaan Varsinais-Suomesta ja Pirkanmaalta muusamentoreita, joilla jokaisella on omanlaisensa profiili tämän ajan maailmaan, olemiseen ja tekemiseen. Osallistujat valitsevat heistä itselleen sopivan muusamentorin. Muusamentorinsa inspiroimana tämä ryhmä tutustuu ja työstää yhdessä yksilöllisiä ja yhteisiä tavoitteita MUUSA-hankkeen fasilitaattorien tukemana.

Eikä tässä vielä kaikki: lisäksi muusailijat tapaavat oman maakuntansa muut muusailijat ja muusamentorit. Eikä tässäkään vielä kaikki, vaan lisäksi ns. ”Turun ja Tampereen” muusamentoritiimit tapaavat vielä toisensa. Tavoitteena on osallistujien itsetuntemuksen, minäpystyvyyden ja osaamisen edistäminen. Lisäksi luodaan uusia, entistä monimuotoisempia yhteisöjä yhteiskehittämiseen. Näissä uusissa verkostoissa osallistujat voivat löytää uudelle osaamiselleen vastakaikua ja jopa toimintaa, jossa yrittäjämäinen toiminta ja yrittäjyys voivat tuntua luonnollisilta ja oikeilta toimintatavoilta.

MUUSA-konsepti ja -toimintamalli

Hankkeessa luodaan MUUSA-konsepti ja MUUSA-toimintamalli, jotka täydentävät ja laajentavat yrittäjämäisen toiminnan ja startup-palvelujen tarjontaa entistä laajemmalle joukolle työikäisiä ja työelämässä olevia. Yrittäjämäistä positiivista ja kestävällä tavalla luotua asennetta tarvitaan yhteiskunnassa lisää, mutta monimuotoisempana kuin mitä nykyiset palvelut tarjoavat. MUUSA-toimintamalli tukee erilaisten työelämässä olevien ja sinne siirtyvien tarpeita ja arvoja muusamaisella tyylillä – vahvistaen meidän jokaisen omaa ja yhteistä tekemistä ja olemista – koska meitä kaikkia tarvitaan.

Käytännön toteutus ja alustava aikataulu

  • Elo-syyskuussa 2024 hanke julkaisee muusamentorit.
  • Syys-lokakuussa aloitetaan MUUSA-kohtaamisilla eli teematilaisuuksilla, joissa syksyn muusamentorit tulevat esittäytymään. Samalla alkaa muusailusta kiinnostuneiden aktivointi. Kiinnostuneet voivat kertoa itse millaisen palvelun haluaisivat oman polun etsintään ja yrittäjämäiseen toimintaan tutustumiseen: https://link.webropol.com/s/muusakiinnostaa
  • Lokakuussa osallistujat valitsevat mieleisensä muusamentorin.
  • Muusamentori ja hänen ryhmänsä tapaavat noin neljä kertaa helmikuuhun 2025 mennessä, mutta tapaamiset voivat myös olla kaikki jo syyskauden 2024 aikana. Tarkempi tapaamisten aikataulu ja sisältö ovat sovittavissa muusamentorin ja ryhmän tarpeiden mukaan. Tarvittaessa hanketiimiltä saa tukea tapaamisiin haluamissaan määrin.
  • Alkuvuonna 2025 (noin kevättalvella) on ”ylimaakunnallisen” vaiheen vuoro, jossa Turun/Varsinais-Suomen ja Tampereen/Pirkanmaan ryhmät kohtaavat toisensa.
  • Syksyllä 2025 muusaillaan uudestaan, uusien muusamentorien ja uusien osallistujien kanssa, mutta entistä ehommin vuoden 2024 muusailupilotista viisastuneina ja oppineina!

MUUSA-hanke toteutetaan ajalla 1.4.2024-30.6.2026. Hankkeen toteuttavat yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulu Oy ja Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, joka on myös hankkeen koordinoija. Hankkeen päärahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+), jota edustaa hankkeessa Keski-Suomen ELY-keskus.

Lisätietoja