Valmentajan havaintoja ihmisyydestä, muutoksesta ja toivosta
Kun aloitimme Muusamentoroinnin ensimmäisen kierroksen vuosi sitten yhdessä Turun yliopiston kanssa, emme tarkalleen tienneet, mihin olimme ryhtymässä. Meillä ei ollut valmiita vastauksia – eikä tarvinnutkaan olla. Meillä oli vain aito halu rakentaa jotakin uutta mentoroinnin ja valmennuksen kentälle: sellaista yhteistä matkaa ja tilaa, jossa ihmiset voivat olla aidosti läsnä, kohdata itsensä ja toisensa – ja löytää uudelleen sen, mikä on heille merkityksellistä.
Ja niin lähdimme liikkeelle. Ilman varmuuksia, mutta luottaen siihen, että merkityksellinen matka syntyy tekemällä – yhdessä
Intohimo ei ole varattu harvoille
Yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä oivalluksista oli tämä: intohimo ei ole harvojen etuoikeus. Se ei ole jotain, joka syntyy ulkoisista olosuhteista, vaan jotain, joka virtaa meistä jokaisesta – kun sille annetaan tilaa ja lupa. Intohimo on sisäinen moottori, joka oli monella syystä tai toisesta jäänyt huomiotta tai hiljennetty. Moni oli uskonut sen kadonneen. Toiset eivät olleet koskaan edes pysähtyneet sen äärelle. Mutta kun annoimme sille tilaa – se syttyi. Ja sen kipinä kantoi meidät ensimmäisiin kohtaamistilaisuuksiin, joissa jokin oleellinen alkoi virrata uudelleen.
Kun aika ja tila annetaan ajattelulle, tapahtuu taikaa
Muusamentoroinnin ytimessä ei ole pelkästään valmentaja tai mentori – vaan kohtaamisen tila. Se hetki, jolloin joku todella kuulee sinut. Hetki, jolloin sinä huomaat, ettet ole yksin ajatustesi kanssa. Hetki, jolloin toinen peilaa sinua takaisin sellaisena kuin olet – ja hyväksyy. Kun ihminen kokee tulevansa nähdyksi ja hyväksytyksi, tapahtuu jotain merkittävää. Tässä tilassa pääsee työskentelemään todellisten tarpeiden ja toiveiden ytimen kanssa.
Tämä ei ole liioittelua: nämä hetket muuttavat ihmisiä. Ne muuttavat ajattelua, joka muuttaa toimintaa, joka muuttaa elämää. Mentoroinnin ihme ei tapahdu ohjelmarungossa, vaan siinä, mitä tapahtuu rivien välissä – hiljaisessa ymmärryksessä ja jaetussa hauraudessa.
Muusapolku – selkeä suunta, mutta tilaa kulkea omalla tavalla
Rakenne antaa kuitenkin selkeyttä. Ensimmäisellä kierroksella kuljimme yhteistä muusapolkua, joka koostui neljästä vaiheesta:
- Luottamuksen rakentaminen ja itsetuntemus
- Arvot ja merkitykset
- Osaamisen näkyväksi tekeminen ja osaamisen mahdolliset kuilut
- Toimintasuunnitelmat ja verkostot
Mutta vaikka polku oli yhteinen, askelmerkit sovitettiin jokaiselle sopiviksi. Mentoroinnissa ei ollut kyse suorittamisesta vaan suuntaamisesta. Ei pakottamisesta vaan kannattelemisesta.
Valmentajan silmin: pieni näkökulman muutos, suuri vaikutus
Se, mikä jäi minulle vahvimpana mieleen, oli yksi yksinkertainen asia: Näkökulman vaihtamisen voima.
Kun katsoo samaa asiaa hieman eri näkökulmasta – vähän viistosta, vähän peilin kautta – alkaa nähdä uudenlaista mahdollisuutta siellä, missä ennen oli vain umpikuja. Pienikin ajatuksen siirtymä voi synnyttää uuden merkityksen. Se, mikä näytti epäselvältä, saa muodon. Ja se on kaunista. Se oli osa muusamentoroinnin ydintä.
Kaksi tarinaa, jotka jäävät sydämeen
En tiedä, oliko kyse muusamentoroinnista sinänsä vai jostain suuremmasta liikkeestä elämässä – ehkä molemmista. Mutta näiden kahden osallistujan matkat jäivät kirkkaasti mieleeni.
Ensimmäinen: henkilö, joka aloitti ujona, lähes näkymättömänä. Äänensä löytäminen oli alussa hapuilevaa. Mutta vuosi myöhemmin ryhmässä seisoi rohkea, utelias ja muutoskykyinen ihminen, jonka ilo loisti silmistä. Se ei ollut sattumaa – se oli seurausta kohtaamisista, oivalluksista ja omien voimien löytymisestä.
Toinen: osallistuja, joka teki töitä itsensä ja unelmiensa eteen määrätietoisesti. Kun viimeinen yhteinen tapaaminen lähestyi, tuli viesti: ”Sain sen unelmatyön.” Kyynel nousi silmäkulmaan.
Tällaiset hetket tekevät mentoroinnista elämää.
Entä jos ongelma ei olekaan ongelma – vaan ovi?
Lopuksi haluan jättää sinulle, muutaman kysymyksen. Ne eivät ehkä ratkaise kaikkea – mutta ne voivat avata oven, josta et ole vielä astunut:
- Mikä tässä ongelmassa on hyvää?
- Mitä uutta tästä voi syntyä?
- Mikä ei ole vielä täydellistä?
- Mitä olen valmis tekemään saadakseni tämän sellaiseksi kuin haluan?
- Mistä olen valmis luopumaan?
- Miten voisin nauttia prosessista, vaikka se olisi haastavaa?
- Mitä tämä opettaa minulle – jos vain pysähdyn ja kuuntelen?
Joskus suurin muutos ei vaadi suuria tekoja, vaan uuden kysymyksen.
Sellaista, jota ei ole ennen uskaltanut kysyä tai sellaisen esittämistä ääneen, ensimmäistä kertaa.
Muusailua on nyt kuljettu yksi vuosi. Ja vaikka paljon on jo nähty, suurin osa on vielä edessä.
Ja hyvä niin.
– Toni, valmentaja
PSST. Hae mukaan Tampereen muusamentorointiin 28.9.2025!
Tästä hakulomakkeelle!